sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesän ponilöydöt

Ihanaa kun on viimeinkin kesä! Minullakin on hieman lomaa, joten nyt on ollut aikaa käydä kirppareilla etsimässä poneja. Joitain löytöjä on tullutkin, mutta lähinnä oheistuotteita. Itse poneja ei ole löytynyt nyt hetkeen, jos pehmoleluponeja ei lasketa. Nyt kesällä olisi kuitenkin tarkoitus lähteä reissailemaan toisissa kaupungeissa, joten ehkä niiden kirpputoreilla olisi ponionnea.


Vähän aikaa sitten löysin tällaisen G3,5 Söpöt ponit-kirjan. Kirjan ponit ovat tosiaan söpöjä ja kuvat aivan ihania! Kirja esittelee ponit nimeltään Cherilee, Pinkie Pie, Star Song, Toola-Roola, Rainbow Dash, Scootaloo ja Sweetie Belle. Erityisesti pidän Star Songista.

Kirpparilta tarttui myös mukaan ihana So Soft Good Morning Sunshine. Ponin silmät menevät kiinni, kun sen päätä kääntää. Tämä on kolmas pehmoponini, Pinkie Pien ja Cherileen lisäksi. Jostain syystä en ole millään pystynyt pitämään keräilyä pelkästään poneissa, nämä oheistuotteetkin kun ovat niin ihania!

Eilen sattui aika mieluinen löytö, nimittäin G3 Celebrations Salon, jota Tink-A-Tink-A-Too pääsi testaamaan. Löytö on ensimmäinen My Little Pony-rakennukseni. Rakennuksen mukana ei tullut ponia eikä tavaroita, mutta se oli muuten niin hyvässä kunnossa, että pakkohan se oli ottaa. Pienen puhdistuksen jälkeen se oli kuin uusi.

 
Pinkie Pie esittelee teille rakennuksen toisen puolen.

Kirpputorilöytöjen lisäksi ostin myös itselleni ensimmäisen Blind Bagini, joka sattui olemaan Twilight Velvet.

Nyt on aika toivottaa hyvää kesää kaikille! (Toivottavasti sää muuttuisi kesäisemmäksi.)

- Marbella


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Princess Sparkle

Tämä on aika turha postaus, mutta meillä on kaverin kanssa menossa O.C-maraton ja Princess Sparklehan se siellä vilahtaa useaan otteeseen! Ponihan on aikamoinen julkkis, kun on päässyt tv-sarjaan mukaan. (:
O.C on kyllä yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjoista. Harmi, että se lopetettiin.


Summer ja Seth oli kyllä ihanin pari ikinä! Princess Sparklellahan oli myös poikaystävä, nimittäin Sethin leikkihevonen Captain Oats. 

Princess Sparkle on yksi suosikeistani ja olen halunnut sen jo pitkään. Voitte vain kuvitella, miten paljon haluaisin tuon ponin nyt. Toivottavasti se vielä joskus koristaisi ponihyllyäni.

P.S Scavenger Hunt on vähän jäänyt kiireiden vuoksi, mutta yritän ottaa ponikuvia jossain vaiheessa.

- Marbella

 


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Scavenger Hunt - kierros 3

Scavenger Huntin kolmannen kierroksen ohjeet olivat seuraavat:

Eläin kuvaan: yksijalkainen 2 p, nelijalkainen 2p, yli nelijalkainen 2p, lintu 3p (enintään 2 yksilöstä per laji saa pisteitä)
mies 4p (riittää ilman kasvoja, mutta vain jos on tunnistettavissa mieheksi). max 8 p.
tyyny 1p /kpl - max 3p
janojuoma 1p (vesikin lasketaan)

Tämän kuvan ottaminen oli yllättävän vaikeaa, koska kissat eivät millään meinanneet suostua kuvattavaksi. Lisäksi poikaystävälläkin sattui olemaan menoa, joten hänkään ei päässyt kuvaan. Lopulta kuitenkin sain kaksi tyttökissaani kuvattua ja miehen virkaa toimitti kaappien kätköistä löytynyt poika Bratz.

 
- Marbella

torstai 9. toukokuuta 2013

Scavenger Hunt - kierros 2

Nyt on aika palata vapputunnelmiin, sillä Scavenger Huntin toinen kierros käsitteli vappua:

Nyt ollaan vappuhumussa ja kuvassa tulisi olla seuraavaa;

-Ilmapallomyyjä pitelee ponia 3 pistettä

-Poni roikkuu ilmapallosta 2 pistettä

-Ilmapalloja 1 piste per pallo / max 10 pistettä!

-Simaa tai tippaleipää 1 piste

-Serpentiiniä 1 piste

-Ylioppilaslakki/muu valmistujaislakki 1 piste


Tässäpä ottamiani kuvia:

 
 
 
Myös yksi kissoistani pääsi vapputunnelmaan.
 
- Marbella

lauantai 4. toukokuuta 2013

Lätkähuumaa

Jääkiekon MM-kisat ovat viimeinkin täällä! Mä ja mun poikaystävä (joka pelaa jääkiekkoa), ollaan ihan hirveitä lätkäfaneja, joten nämä kisat ovat yleensä kevään kohokohta meille. Tänä vuonna Leijonien joukossa on paljon ensikertalaisia, joten minua kyllä hieman pelottaa, että miten tässä käy. Osa NHL-pelaajista kieltäytyi kisoista, mikä on mielestäni tosi törkeää. Ymmärrän kyllä loukkaantumiset, mutta jos on ihan pelikunnossa, luulisi että maajoukkuepaidassa pelaaminen olisi kunnia-asia.

                            Waterfire, Fizzy Pop & Blushie perustivat kotikatsomon.

Eilinen Saksa-peli sujui kuitenkin ihan hyvin. Oli upeaa, miten Leijonat nousivat tasoihin 3-2-tilanteesta, vaikka peliaikaa oli enää 2 minuuttia jäljellä. Lopulta Suomi voitti Saksan jatkoajalla. Toivon, että sama vire jatkuisi seuraavissakin peleissä ja Leijonat hoitaisi homman kotiin. Olisi upeaa jos Suomi yllättäisi kaikki ja voittaisi maailmanmestaruuden joukkueella, jolta ei edes odoteta mitään. Leijonilla on kuitenkin vielä toivoa saada Mikko Koivu kisoihin, jos Minnesota putoaa. Koivu saattaisi olla se Leijonien kaipaama maalintekijä. Eilisessä ottelussa paikkoja oli paljon, mutta maaleja ei meinannut tulla.

 
Tänään onkin vastassa Slovakia, viime vuoden kakkonen. Peli ei välttämättä tule olemaan helppo, mutta toivon että Leijonat voittaa. Nyt on aika siirtyä vähitellen laittamaan kotikatsomo kuntoon ja pahoitella lätkäpainoitteista postausta. Tsemppiä Leijonat!

- Marbella

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Klara vappen!

Waterfire, Fizzy Pop & Marbella toivottavat hauskaa vappua! (:

- Marbella

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Löytöjä, löytöjä!

Tänä vuonna mulla on ollut kerrankin tuuria kirppiksellä, sillä löysin taas pari ponijuttua.

Mukaan tarttui ihana So Soft Newborn Cherilee todella hyväkuntoisena! Ponilla toimii äänet ja tulipa mukana vielä tuttipullokin. Se on kyllä todella suloinen! Kirpparilla olisi ollut myös samaan sarjaan kuuluva yksisarvinen, mutta sitä oli sotkettu tussilla, joten se jäi sinne.


                                           Pinkie Pie sai viimeinkin kaverin.


Ponilöydöt eivät kuitenkaan loppuneet Cherileehen, sillä löysin vielä pienen englanninkielisen kirjan Valentine`s Day, Up...Up... and Away! Kirjan mukana olisi kuulunut olla myös tarroja, mutta entinen omistaja oli liimaillut ne jonnekin.

Tämä ei oikeastaan liity poneihin, mutta löysin myös tämän ihastuttavan kissan, enkä voinut kissaihmisenä olla ottamatta sitä mukaani. Se pääsee hyllylle ponien seuraan.

Nyt on tullut tehtyä paljon G3 & G3,5 löytöjä. Toivottavasti pian löytyisi myös G1-poneja, vaikka se onkin nykyään hieman harvinaista, ainakin joidenkin ponien kohdalla.

- Marbella


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Scavenger Hunt - kierros 1

Paratiisikartano-foorumilla on meneillään Scavenger Hunt-valokuvauskisa, johon päätin osallistua. Mitään aikaisempaa kokemusta minulla ei kilpailuista ole, enkä ole kuvannut ponejakaan erityisen paljon. Lopulta päätin kuitenkin yrittää ja malliksi valitsin Baby Licorisen.

Ensimmäisen kierroksen ohjeet olivat seuraavat:

Kilpailun vaadittavat elementit ponin lisäksi:

*Kukkia. Kukista ainakin yhden tulee olla mullassa kasvava kasvi, ei-leikkokukka (ruukussa kasvavat kasvit sallitaan täysin pistein). 1 piste jokaisesta erivärisestä kukasta.
*Jäätelö (1 p)
*Aurinkolasit (1 p)
*Aurinko paistaa (1 p)
*Poni näyttäisi hikoilevan (1 p)

                                    Kuva, jolla osallistuin kisaan.

Minulla ei ikävä kyllä ole vielä oikeita kukkia, mutta onneksi löysin tekokukkia kuvaa koristamaan. Auringonpaiste osoittautui hankalaksi, sillä aurinko ei meinannut millään paistaa, kunnes eräänä päivänä se paistoi kauniisti.


Odotan jo innolla, että pääsen ottamaan kuvaa seuraavalle kierrokselle! Valitettavasti minulla ei ole kierroksesta 1 enempää kuvia, sillä nämä kaksi kuvaa ovat ainoat, jotka onnistuivat edes jotenkin.


Yritän pian esitellä blogissani kokoelmani poneja, mutta nyt on kuitenkin paljon koulujuttuja meneillään, joten pahoittelut jos blogimerkintöjä ei tule nopeasti. Yritän kuitenkin kirjoittaa tähän aktiivisesti. Onneksi kohta on kesä ja saa pitää lomaa opiskelusta. (:

- Marbella

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ponilöytöjä!

Olen jo pitkään harkinnut aloittavani poniblogin kirjoittamisen ja nyt viimeinkin päätin aloittaa. Mikä olisikaan parempi aloitus blogille, kuin suuri kirppislöytö, minkä tein tänään.

Mukaan tarttui seitsemän ihanaa G3-ponia nimeltään: Cherry Blossom, Sew-and-So, Tink-a-Tink-a-Too, Waterfire, Bumbleberry, Scootaloo & Scooter Sprite. Kaikki olivat melko hyvässä kunnossa! Minulla oli melko pitkä tauko ponien löytämisestä kirpparilta, kunnes nyt alkuvuodesta onni tuntuu kääntyneen. Muutama kuukausi sitten mukaan tarttui G1 Candy Kisses, G3 Pinkie Pie & G4 Trixie Lulamoon. Näistä poneista ja muusta kokoelmastani on kuitenkin myöhemmin lisää luvassa!
Tässä kuva löydöstäni.

H&M:ltä tarttui vielä mukaan suloinen Pinkie Pie hiusharja. Olen alkanut lämpeämään entistä enemmän G4-poneille, sillä nehän ovat todella suloisia! Nyt olen sitten kirjoittanut ensimmäisen blogitekstini ikinä ja lisää tulee piakkoin!

- Marbella